Ajankohtaista

Rovalan Setlementti ry / Lapin nuorisoasema Rompun toimintaohje koronaviruksen varalta 17.3.2020

 

Hallitus linjasi 16. maaliskuuta 2020 lisätoimenpiteistä koronavirustilanteen hoitamiseksi Suomessa. Linjattujen toimenpiteiden tarkoituksena on suojata väestöä sekä turvata yhteiskunnan ja talouselämän toiminta. Linjaukset ovat voimassa 13. huhtikuuta 2020 asti. Hallitus on todennut yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa, että maassa vallitsee koronavirustilanteen vuoksi poikkeusolot.

Suomen hallituksen ja lisätoimenpiteet vaikuttavat toistaiseksi myös Lapin nuorisoasema Rompun toimintaan keväällä 2020. Merkittävä osa toiminnasta siirtyy 30.4.2020 asti puhelimitse toteutettaviksi ja osa toiminnoista järjestellään uudelleen.

 

Muutokset kokouksiin, asiakastyöhön ja järjestötoimintaan

Lapin nuorisoaseman työntekijät työskentelevät pääsääntöisesti etänä verkon tai puhelimen välityksellä. Päätös koskee asiakkaiden hoitosuhteita sekä työn sisäistä organisointia.

Maalis-huhtikuun aikana Lapin nuorisoasema Romppu ei osallistu mahdollisiin asiakasverkostoihin paikan päällä vaan osallistuminen järjestetään etänä. Rompun tiloissa ei myöskään ole mahdollista järjestää verkostotapaamisia tai yhteistyökokouksia sidosryhmien kanssa.

Rompun työntekijät jatkavat keväällä yksilöasiakastyöskentelyä, mutta ottavat asiakkaat vastaan sähköisiä kanavia pitkin. Etävastaanotto otetaan käyttöön ja sitä kehitetään työn edetessä. Etävastaanotto Lapin nuorisoasema Rompussa tarkoittaa asiakkaan kohtaamista puhelimitse, videoyhteyden välityksellä tai chatin kautta.

 

Työntekijät ensisijaisesti etätyöhön

Lapin nuorisoasema Rompun työntekijät välttävät toistaiseksi matkustamista ja tekevät töitä ensisijaisesti etäyhteyksin. Työntekijöiden työn järjestämisestä viestitään tulevina viikkoina suoraan ihmisille ja yhteistyötahoille, joita ne koskettavat. Rompun työntekijän saa kiinni tavanomaisesti puhelimitse ja sähköpostilla.

Rompun päivystysvastaanotto on peruttu huhtikuun loppuun asti. Puhelinpäivystys toimii tavalliseen tapaan ma-ke klo 9-10 välisenä aikana sekä to klo 14-15.

Hoitojaksojen jatkuvuuden tueksi Rompussa järjestetään kerran viikossa hoitojaksojen vaatima seulonta-aika. Seulonta tapahtuu Rompun tiloissa, jossa huomioidaan työntekijän sekä asiakkaan altistumisriski. Altistumisriskin vähentämiseksi asiakkaan seulontakäynnit on rajattu max.15 minuutin mittaisiksi ja asiakkaalle sekä työntekijälle tarjotaan riittävä suojavaatetus. Työntekijä huolehtii riittävän työskentelyvälin (1-1,5m) asiakastilanteessa altistumisriskin vähentämiseksi.

Omatyöntekijä huolehtii asiakkaalle käsien pesemismahdollisuuden sekä suusuojan saatavuuden. Rompun odotustiloissa yksi asiakas asioi kerrallaan altistumisriskin sekä asiakaskontaktien vähentämiseksi.

 

Lapin nuorisoasema Romppu seuraa viranomaisten suosituksia ja lisätoimenpiteitä

Romppu pahoittelee, että moni tärkeä tapaaminen ja toiminto joko peruuntuu tai muuttuu kevään aikana. Rajoitusten tarkoituksena on hillitä koronaviruksen leviämistä, turvata terveydenhuollon toimintakykyä epidemian laajetessa ja suojella erityisestä riskiryhmiä. Ne auttavat huolehtimaan niin asiakkaiden, työntekijöiden kuin muiden toiminnassa mukana olevien hyvinvoinnista, samoin heidän läheistensä.

Seuraamme viranomaisten suosituksia ja ohjeita ja muutamme toimintaa niiden mukaan tarvittaessa.

https://vnk.fi/artikkeli/-/asset_publisher/hallitus-totesi-suomen-olevan-poikkeusoloissa-koronavirustilanteen-vuoksi

 

Rompun yhteystiedot:

Rompun päivystyspuhelin 040 487 3030

romppu@rovala.fi